Etusivu » Muuta sisältöä » Euroopan rakennusperintöpäivät » Kansainvälinen toiminta
Kansainvälinen toiminta
Koko Eurooppa juhlii rakennusperintöpäiviä Euroopan neuvoston ja Euroopan komission aloitteesta. Syyskuun aikana katseet kääntyvät erilaisiin kulttuuriympäristöihin 50 Euroopan maassa.
Päivien tärkein toimintamuoto on yleisölle avoimet ovet kohteissa, joihin yleensä on pääsymaksu tai rajoitettu pääsy, sekä kohteisiin liittyvät yleisöluennot ja kiertokäynnit. Päivien tavoitteena on tehdä tunnetuksi Euroopan maiden monimuotoista kulttuuriperintöä.
Tiedon ja kokemuksien vaihtoa
Euroopan rakennusperintöpäivien kansainvälistä toimintaa koordinoi Euroopan neuvosto. Eri maiden rakennusperintöpäivien koordinaattorit tapaavat kerran vuodessa koordinaattoritapaamisissa, joissa vaihdetaan tietoa ja kokemuksia kunkin maan toimintamuodoista, tapahtumista sekä mahdollisista yhteisistä teemoista ja hankkeista.
Koordinaattoritapaamisten lisäksi on vuodesta 2008 lähtien järjestetty Euroopan kulttuuriperintöfoorumi European Heritage Forum. Foorumin tarkoitus on tuoda yhteen kulttuuriperinnön parissa toimivia asiantuntijoita ja auttaa kehittämään tapoja, joilla kulttuuriperinnön tuntemusta ja arvostusta voidaan edistää. Viides European Heritage Forum järjestetään syksyllä 2012 Nikosiassa Kyproksella. Lokakuussa 2011 foorumi järjestettiin Wroclawissa Puolassa. Sen teema "Value the Heritage! European Heritage and Economic Development" keskittyi kulttuuriperinnön ja talouden vuorovaikutukseen.
Suomessa Euroopan rakennusperintöpäivien kansainvälisiä yhteyksiä hoitaa ympäristöministeriö.
Yhteyshenkilö: Sanna Käyhkö, ympäristöministeriö
erp.ym (at) ymparisto.fi, p. 0400 143 956
Linkit
European Heritage Days
Tietoa Euroopan rakennusperintöpäivistä ja niiden vietosta eri maissa
[Euroopan neuvosto]
European Heritage Days Facebookissa
Open Doors Open Minds
25-vuotisjuhlaesite (2010) (Pdf)

