Etusivu » Uutiset » Merikarvian kulttuuriympäristöohjelma on valmistunut
Merikarvian kulttuuriympäristöohjelma on valmistunut
17.1.2012
Ohjelma luo pohjan kunnan kulttuuriympäristöjen hoidolle ja kehittämiselle.
Kulttuuriympäristöohjelma kartoittaa Merikarvian kulttuuriympäristön historiaa, esittelee sen arvoja ja luo laajan katsauksen merikarvialaisen kulttuuriympäristön nykytilaan.
Ohjelman näkökulma on nykypäivässä ja katse suunnataan tulevaan. Lisäksi ohjelmassa esitetään keinoja ja toimenpiteitä maiseman ja rakennuskulttuurin vaalimiseksi.
Merikarvian kulttuuriympäristöllä on omat erityispiirteensä. Yhtäältä se muodostuu kalastukseen, merenkulkuun, sahaukseen sekä puutavarakauppaan liittyvästä historiasta ja pienipiirteisestä maisemasta rannikon kalastajatiloineen ja saariston tilapäisasumuksineen. Kulttuuriympäristön toinen ulottuvuus ovat komeat talonpoikaistalot ja sisämaan kaunis viljelysmaisema, johon kuuluvat myös lukuisat ja paikoitellen poikkeuksellisen näyttävät kiviaidat.
Nämä ominaispiirteet luovat pohjan alueen elinkeinoille ja identiteetille myös tulevaisuudessa.
Merikarvian kulttuuriympäristöohjelma on apuna päätöksenteossa ja antaa virikkeitä ja käytännön ohjeita myös asukkaiden omaehtoiselle kulttuuriympäristön vaalimiselle.
Merikarvian Kulttuuriympäristöohjelma [PDF]


