Etusivu » Rakennusperintömme » Maakunnat » Kanta-Häme
Kanta-Häme
Hämeessä elää keskiajan perintö: Hämeen linnassa, keskiaikaisissa kivikirkoissa, tieverkossa ja kylissä. Luonteenomaista ovat myös linnavuoret, kartanot ja vanhat teollisuusympäristöt. Hämeen vesi- ja maayhteydet ovat hyvät. Perinteiset kulttuurimaisemat, taajamat ja kaupungit sijatsevat niiden varsilla ja solmukohdissa.
Vanhoista kylistä tiiviin rakenteen ovat säilyttäneet mm. Tammelan Teuro ja Hausjärven Lavinto. Kartanoita on paljon mm. Vanajaveden laaksossa, Hämeenlinnan ympäristössä ja Hattulassa.
Alueen kaupunkikulttuuri alkoi Hämeenlinnan perustamisesta linnan viereen 1600-luvulla. Sittemmin kaupunki siirrettiin nykyisille sijoilleen. Puukaupungista on jäljellä enää rippeitä, mutta niin lääninhallinnon kuin liike-elämän rakennukset ja kasarmiarkkitehtuuri antavat kaupungille yhä luonnetta. Hämeenlinnan kansallinen kaupunkipuisto ilmentää kaupunkiympäristön ja luonnon läheistä suhdetta.
Maamme ensimmäinen rautatie valmistui 1862 Helsingin ja Hämeenlinnan välille. Sen varren rautatiearkkitehtuuri oli omaleimaisen valtakunnallisen perinteen alku. Liikenteen tuoma teollisuus synnytti uusia kauppaloita ja taajamia. Forssassa loivasti kumpuilevat peltomaisemat lomittuvat Loimijoen varrelle kasvaneen tekstiiliteollisuuden kanssa. Myös Hämeenlinnan ja rautatiekaupunki Riihimäen tuotanto- ja asuinrakennukset muodostavat kiinnostavia kokonaisuuksia. Tärkeitä ovat tekstiili-, paperi-, lasi- ja tiiliteollisuuden ympäristöt.
Artikkelit
Riihimäen linja-autoasema suojelukiistan kohteena, Kaija Kiiveri-Hakkarainen
Forssan teollisuusalue on vanhinta Forssaa, Pinja Metsäranta
Muualla palvelussamme
- Vesunnan mamsellimyllyn päreseinät ja katto entisöidään (3.11.2011)
- Hissiremontti, kaiteita ja kunnon luiska: forssalainen asunto-osakeyhtiö korjaa suunnitelmallisesti, avustuksia hyödyntäen (13.10.2011)
- Vanajanlinna halutaan suojella lailla myös sisätilojen osalta (10.10.2011)
- Matka historiallisiin puutarhoihin virtuaalisesti ja jalan (3.5.2011)
- Riihimäen linja-autoasema aiotaan purkaa (2.2.2010)
- Tammelan nahkurinverstasta on kunnostettu (7.7.2008)
- Ympäristökeskus valitti Forssan Yhtiönkadun kaavamuutoksesta (9.4.2008)
- Hämeestä löytyi vanha sotilasvirkatalo (21.1.2008)
- Hämeen arkkitehtuuriohjelma on valmistunut (23.10.2007)
- Kanta-Hämeen maakuntakaava on kulttuuriympäristön kannalta hyvä (4.10.2006)
- Suojelu osaksi kaupunkien kehittämistä (13.6.2006)
Linkit
Hämeenlinnan kaupungin historiallinen museo.
http://www.hameenlinna.fi/Kulttuuri/Museot/Historiallinen-museo/Museot/Historial...
Hämeen ELY-keskus.
http://www.ely-keskus.fi/fi/elykeskukset/hameenely/Sivut/default.aspx
Hämeen liitto.
http://www.hameenliitto.fi/
Sopimus Museoviraston ja Hämeenlinnan kaupungin historiallisen museon yhteistyöstä ja työnjaosta kulttuuriympäristön vaalimisessa.
http://www.nba.fi/tiedostot/6753abd7.pdf
[Museovirasto]
RKY kohteet Kanta-Häme.
http://www.rky.fi/read/asp/r_mkkartta.aspx?MAAKUNTA_ID=5
[Museovirasto]
Hämeen linna.
http://www.nba.fi/fi/hameenlinna
[Museovirasto]
Hämeen vesimyllyt ja voimalaitokset.
http://www.environment.fi/default.asp?contentid=69137&lan=FI
[Hämeen ympäristökeskus]
Hämeenlinnan kansallinen kaupunkipuisto.
http://www.hameenlinna.fi/Ymparisto-ja-luonto/Kansallinen-kaupunkipuisto/
[Hämeenlinnan kaupunki]
Hämeenlinnan kaupungin julkiset veistokset. 32 Hämeenlinnan kaupungin alueella sijaitsevaa ulkoveistosta, monumenttia, historiallista muistomerkkiä ja ympäristötaiteen teosta
http://www.hameenlinna.fi/Kulttuuri/Museot/Taidemuseo/Julkinen/Veistokset/
[Hämeenlinnan kaupunki, Taidemuseo]
Kakkua paloina. Opetuspaketti peruskoulujen opettajille Vankilamuseosta.
http://www.hameenlinna.fi/pages/279984/VaMu_opetuspaketti.pdf
[Hämeenlinnan kaupungin historiallinen museo]
Kuppikivi. Tietopaketti hämäläisestä kulttuuriympäristöstä, sen ominaisuuksista ja erityispiirteistä, nykytilasta ja tulevaisuudennäkymistä.
http://www.hameenliitto.fi/default.asp?docId=23891
[Hämeen liitto]
Ylikartano. Ylikartanon kulttuuripaikka Retulansaaressa
http://www.tyrvanto.net/ylikartano/
[Tyrväntö-verko]



