Rakennusperinto.fi -logorakennusperinto.fi

Maaseutu, kylät, kartanot

Maaseudulla on monin paikoin keskiajalta peräisin olevia, edelleen asuttuja kylän paikkoja. Historia elää maaseudulla asutuksen sijoittumisessa, peltoaukeiden muodossa ja vanhojen teiden linjauksissa.

Kylärakenne vaihtelee maan eri osissa: vakituiseen peltoviljelyyn siirtyminen synnytti Länsi-Suomeen tiiviitä ja suuria ryhmäkyliä, jokien ja väylien varsille rakentui nauhakyliä ja maan itäisiin ja pohjoisiin osiin vaara- ja haja-asutuskyliä. Maanjakotoimet 1700-luvun lopulta alkaen ovat hajottaneet kylärakennetta, ja haja-asutus leimaa edelleen maaseutua. Sen vuoksi yhtenäisinä säilyneet kylät ovat harvinaisia ja arvokkaita.

Kartanot ovat luoneet ja muokanneet kulttuurimaisemaa. Vanhin kartanovyöhyke keskittyy rannikolle itäiseltä Uudeltamaalta Kalannin seuduille ja Hämeen keskeisille alueille. Kartanoasutusta syntyi 1700-luvulla myös maan sisäosiin. Kartanot ja pappilat ovat levittäneet niin rakentamisen kuin puutarhan hoidon ja maanviljelyksen uutuuksia ympäristöönsä.

Kirkonkylien kehitys kaupan ja liikenteen keskuksiksi alkoi 1900-luvun alussa ja vuosikymmenten mittaan ne saivat yhä enemmän kaupunkimaisia piirteitä. Samaan aikaan syrjäseudut ovat osin autioituneet ja aiemmin viljellyt pellot ovat alkaneet metsittyä.

Artikkelit

Pielisen museossa näkyy pohjoiskarjalainen perinne, Pinja Metsäranta
Vuojoen kartano kutsuu käymään, Pinja Metsäranta
Kulttuurimaisema muuttuu, Johanna Forsius, Museovirasto
Malliksi maaseudulle – säätyläiset, rakennuskulttuurin edelläkävijät, Irma Lounatvuori, Museovirasto
Asuinrakennusten huonejaon kehityksestä, Teppo Korhonen, Helsingin yliopisto
Metsien rakennukset – työn ja vapaa-ajan tukikohdat, Tiina Grahn, Metsähallitus
Jokamiehen oikeus kesäkotiin. Irma Lounatvuori, Museovirasto
Omakotiasumisen kulttuurihistoriaa, Kirsi Saarikangas, Helsingin yliopisto
Leikkimökit, Riitta Niskanen, Museovirasto
Kesäasumisen kulttuurihistoriaa-viikonloppumajoja ja kakkoskoteja, Miikka Kurri, Etelä-Karjalan museo

Muualla palvelussamme

Urajärven kartano uuden edessä - Sarja

Linkit

Historiallinen maatalous. Verkko-opetuspaketti Suomessa esihistorialliselta ajalta 1900-luvun puoliväliin asti käytetyistä työtavoista ja välineistä.
http://www.helsinki.fi/kansatiede/histmaatalous/index.htm
[Helsingin yliopisto, kansatiede]

Kälviän kulttuurimaisemaa ja rakennusperinnettä.  
http://www.kalvia.fi/
[Kälviän kunta]

Metsä vastaa.
http://www.metsavastaa.net/
[Metsä vastaa]

Metsään liityvä rakentaminen.  
http://www.metsa.fi/sivustot/metsa/fi/Luonnonsuojelu/Suojelualueidenhoitojakaytt...
[Metsähallitus]

Perinnetilat ja -maisemat ovat elävää historiaa.
http://www.luontoon.fi/Retkikohteet/historiakohteet/perinnetilatjamaisemat/Sivut...
[Metsähallitus]

Pohjois-Savon rakennettu ympäristö.  
http://www.pohjois-savonmuisti.fi/ymparisto/pohjois_savon_kulttuuriympariston_ho...
[Pohjois-Savon muisti]

Puukausi. Opetuspaketti puurakentamisesta Suomessa.
http://www.nba.fi/puukausi/index.html
[Museovirasto]

   

Maatila_S.jpg
Maaseudun arkea. Minna Perähuhta, YM.

Karjaa Grabbacka_HannuVallas_S.jpg
Karjaan Grabbacka. Hannu Vallas, MV/RHO.

Brinkhall.jpg
Brinkhallin kartano Turun Kakskerrassa. Pekka kärki.
 

UM_lapin_rakper_S.jpg
Uutta matkailurakentamista Sodankylässä. Lauri Ylitepsa, YM.